Valtuustoaloite, vanhusasiainvaltuutettu

Jätin kyseisen valtuustoaloitteen helmikuun 2011 kaupunginvaltuuston kokouksessa.

Aika-ajoin nousee julkisuuteen tapauksia, joissa vanhusten hoitoa on laiminlyöty, mutta usea tapaus jää varmasti myös vaille huomiota. Syitä tähän voi olla esimerkiksi, että vanhukset itse tai heidän omaisensa eivät tiedä, keneltä kysyä neuvoa tai kenelle epäkohdista voi ilmoittaa. Myös työntekijöillä voi olla joskus tarvetta ilmoittaa työolojen epäkohdista, mutta eivät esimerkiksi työpaikan menettämisen pelossa halua tuoda asiaa esille. Resurssien vähenemisestä johtuva kiire ja tämän myötä hoidon tason heikkeneminen voisi olla yksi esimerkki tällaisesta epäkohdasta.

Esitän että Oulun kaupunkiin perustetaan vanhusasiainvaltuutetun toimi. Valtuutetun tehtävänä olisi ajaa ainoastaan ikäihmisten asioita vanhusten, omaisten ja myös työntekijän näkökulmasta. Vanhusasiainvaltuutettu olisi riippumaton sosiaali- ja terveystoimesta ja soten taloustavoitteista. Häneen voisi luottamuksellisesti ottaa yhteyttä esimerkiksi laiminlyöntitapauksessa. Vanhusasiainvaltuutettu sitten tutkisi ja veisi asiaa eteenpäin. Juuri valmistuneessa raportissa ”Yhdessä ikäihmisten asialla” Oulun kaupungin ikääntymispoliittiset linjaukset 2010-2020 on esitetty, että Ouluun perustetaan vanhusneuvosto. Vanhusasiainvaltuutetun ja vanhusneuvoston toiminta tukisivat toisiaan. Ne voisivat seurata ikääntymispoliittisten linjausten toteutumista ja aktiivisesti muotoilla ja toimeenpanna linjausten tavoitteita. Yhteistyö olisi varmasti tuloksellista.

Turhaa pompottelua?

Kaleva uutisoi isänpäivänä otsikolla "Muutto hajottaa perheen" kahden kehitysvammaisille tarkoitetun asuntolan, Schjerbeck-kodin ja Taatontuvan, lakkauttamisesta. Asuntoloissa on yhteensä 36 paikkaa. Kaupungin suunnitelmien mukaan 20 kehitysvammaista sijoitetaan vuodenvaihteessa valmistuvaan Rajakylän hoivaan, mutta minne loput 16 sijoitetaan. Mielenterveys- ja sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Ollin mukaan sellaiset asukkaat, jotka eivät sovi Rajakylän asiakkaiksi, sijoitetaan hajapaikoille muihin yksikköihin.

Useat kehitysvammaiset ovat joutuneet vaihtamaan paikkaa monta kertaa ja uusi muutos ei varmasti ainakaan paranna heidän tilannetta. Muutokset aiheuttavat usein kehitysvammaisissa turvattomuutta, joka ilmenee levottomuutena ja haastavana käytöksenä. Haastava käytös uudessa asumisyksikössä häiritsee muita asukkaita ja aiheuttaa heissäkin levottomuutta sekä kuormittaa jo muutenkin ylityöllistettyä henkilökuntaa.

Lehtijutussa ei Taatontuvan lakkautusta perustella mitenkään. Schjerbeck-kodin lakkautusta perustellaan liian pienillä huoneilla. Asuntola peruskorjattiin vammaisten palvelukodiksi vuonna 2004. Ovatko säädökset tai suositukset muuttuneet kuudessa vuodessa niin merkittävästi, että nyt nykyisten pitkäaikaisten asukkaiden täytyy muuttaa pois? Saadaanko muutamalla lisäneliöllä turvallisuudentunnetta, joka on syntynyt monien vuosien aikana? Uskoisin, että tuttu ympäristö, hoitajat ja toiset asukkaat ovat monelle kehitysvammaiselle tärkeämpiä kuin muutama neliö. Schjerbeck-kodista tehdään tilapäishoidon yksikkö, jollaista Oulussa ei ole ollut. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta eikö uutta yksikköä olisi voinut sijoittaa esimerkiksi Rajakylän hoivaan. Tällöin säästyttäisiin turhilta muutoksilta ja murheilta.

Mallia etelästä

Oulussa ja Oulun seudulla nuorisotyöttömyys ja ilman opiskelupaikkaa olevien nuorten määrä on päätähuimaava. Oulun seudulla on tällä hetkellä 2500 pelkän peruskoulun käynyttä alle 24-vuotiasta nuorta ja nuorten työttömyysprosentti yli 20. Toisin sanoen täällä on valtava nuorten joukko, jota uhkaa syrjäytyminen. Syrjäytymisestä aiheutuvan inhimillisen kärsimyksen, jota ei tietenkään voi rahassa mitata, lisäksi kelkasta pudonnut nuori tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.

Kriittinen vaihe on juuri peruskoulun päättyminen, jos syystä tai toisesta nuori jää ilman opiskelupaikkaa. Kalevassa (7.3.) oli hieno tarina nuoresta, joka oli itse erittäin aktiivinen ja sai hankittua itselleen opiskelupaikan. Tällaisia kertomuksia on mukava lukea, mutta valitettavasti kaikki nuoret eivät samaan yksin kykene. Osa tarvitsee enemmän tukea, opastusta ja kannustusta. Myös nuorten vanhemmat saattavat tarvita tukea ja tietoa, koska huoli lapsen tulevaisuudesta on suuri.

Oulussa pitäisi pikaisesti ottaa mallia Vantaasta. Siellä opinto-ohjaajat velvoitetaan tulemaan kesällä hetkeksi töihin heti, kun yhteishaun tulokset tulevat. Opinto-ohjaajat käyvät läpi tulokset ja ottavat kiinni tai paremminkin kopin niistä oppilaista, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa. He käyvät näiden nuorten kanssa vaihtoehtoja läpi esimerkiksi koulujen peruutuspaikoista ja työpajapaikoista. Syksyllä ohjausta jatketaan. Tavoitteena heillä on, että jokainen nuori löytää peruskoulun jälkeen mielekkään opiskelupaikan tai muun kiinnekohdan elämässään.

Oulussa vastaavan tehtävän voisi hoitaa opinto-ohjaaja, koulukuraattori tai esimerkiksi erityisopettaja. Pääasia kuitenkin olisi, että nuori ja nuoren vanhemmat eivät tuntisi, että he ovat yksin ongelmansa kanssa. Kesä on pitkä aika elää epätietoisuudessa ja nuori,joka kokee olevansa tyhjän päällä, on suuressa vaarassa joutua väärille teille.

Tällainen malli ei ratkaise sitä ongelmaa, että Oulussa on liian vähän koulutuspaikkoja, ja asiaan ollaankin nyt pureutumassa, mutta kevyempänä tukitoimena moni varmasti saisi tästä apua. Hyvää olisi myös se, ettei työstä aiheutuisi juurikaan lisäkustannuksia ja toimet voitaisiin käynnistää nopeasti, vaikka jo ensi kesänä. Ennaltaehkäisystä puhutaan paljon, tässä olisi hyvä keino toimia.

Luomuliha – hukkaan heitetty mahdollisuus?

Viimejouluiset eläinten kaltoinkohtelut sikatiloilla herättivät laajaa ja kiihkeää keskustelua eläinten eettisestä kasvatuksesta. Toki tapaukset ovat aina yksittäistapauksia, mutta totuushan on kuitenkin se, että eläinten kasvatus ja muun muassa kuljetukset teurastamoihin voitaisiin hoitaa huomattavasti paremminkin. Samoihin aikoihin uutisoitiin, että kaksi kolmasosaa tuotetusta luomulihasta sekoitetaan jalostusvaiheessa muun lihan sekaan! Mikä järki tässä on?

Ajattelen asiaa tavallisen kuluttajan kannalta. Haluaisin omilla valinnoillani hiukan parantaa maailmanmenoa, sekä omaani että eläinten, joten tällainen uutinen kyllä turhauttaa. Jos esimerkiksi nauta on kasvatettu tiukkojen standardien mukaan, jotta se kelpaa luomulihaksi, on melkoista haaskausta, että sen liha jauhetaan muiden tuotteiden sekaan. Rahahan se tietenkin ratkaisee. Ymmärrettävästi luomulihan tuotanto on kalliimpaa, eikä kysyntä ole niin suurta, joten suuret yhtiöt eivät ole innokkaita lähtemään mukaan tuotantoon. Heidän mielestä luomulihalla ei ole tarpeeksi kysyntää, jotta sitä olisi kannattavaa jalostaa. Luomulihan hinta vaikuttaa sen kysyntään ja tämä taas suoraan tarjontaan. Voiko kysyntää edes olla, jos ei ole mitä ostaa? Tähän on syntynyt kummallinen oravanpyörä.

Minä uskon, että luomulihalle olisi ostajia, jos sitä vain saisi. Ihmiset alkavat olla hyvin valveutuneita ja haluavat sekä puhdasta että eettisesti tuotettua ruokaa. Uskon myös, että ne jotka ovat luomusta kiinnostuneita, ovat valmiita maksamaan tuotteista enemmän. Kaiken lisäksi taantuma ei näytä vähentäneen ostajien kiinnostusta luomuruokaan. Päinvastoin tuoreesta tutkimuksesta selviää, että varsinkin luomun säännölliset käyttäjät ovat halukkaita ostamaan lisää luomutuotteita. Kannustavista uutisista huolimatta Oulussa saa vain satunnaisesti kaupoista luomulihaa ja Pohjois-Suomessa on vain yksi luomusikala. Olisiko nyt oikea hetki suurtenkin yhtiöiden lähteä mukaan?

En ole koskaan ollut erityisen innostunut metsästyksestä, mutta luomulihan saannin näkökulmasta kyseinen harrastus ei tunnukaan niin turhalta. Itse en kyllä metsälle aio suunnata, joten täytyy vakavasti harkita kasvisruokavaliota. Luomukasviksia saa sentään jo helpommin.

Asiasta toiseen. Minua on mietityttänyt jo jonkin aikaa omakotitalouksien biojätteiden kierrätys tai oikeastaan kierrättämättömyys. Tuoreena omakotitaloasujana biojäteastioiden puuttumista joutuu todistamaan melkein päivittäin. Alueella ulkoillessa näkee pihoilla harvoin muuta kuin sekajäteastian, ja se on harmi. Haasteena ovat tietysti asenteet, mutta asiaa ei tee välttämättä ainakaan helpommaksi jäteyritykset. Minulle nimittäin valkeni, etteivät kaikki Oulun alueen jätefirmat ota vastaan biojätteitä. Mikä järki sitten tässäkin on? Rahahan se totta kai taas ratkaisee, mutta onneksi kuluttajalla on nyt parempi mahdollisuus vaikuttaa ja toimia kuin luomulihan kohdalla: ei muuta kuin firmat vaihtoon, jos jäte ei kelpaa!

Tukea äideille tarvitaan

Kaleva uutisoi 8.9., että vapaaehtoisvoimin toimiva imetyspuhelin uhkaa loppua vuodenvaihteessa rahoituksen puutteen takia. Terveyden edistämisen keskuksen ja Raha-automaattiyhdistyksen kolmivuotinen rahoitus päättyy, eikä Imetyksen tuki ry:n ylläpitämälle palvelulle jatkorahoitusta vielä ole tiedossa. Tarvetta sen sijaan on. Viime vuonna puhelimeen tuli noin 4500 soittoa, ja kysyntä on koko ajan suurempaa kuin mihin yhdistys edes nyt pystyy vastaamaan.

Itselläni on kaksi pientä lasta, joten kokemuksesta tiedän, ettei imettäminen ole aina helppoa ja yksinkertaista. Monilla äideillä varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla epävarmuus ja huoli on suuri, jos asiat eivät sujukaan niin kuin oli olettanut. Sairaalasta ja neuvolasta saa ohjastusta, mutta resurssipulan takia tuki jää usein lyhyeksi ja riittämättömäksi. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys lapselle on tärkeä, ja imetyksen onnistuminen on sekä lapselle että äidille erittäin merkittävä asia henkisesti ja fyysisesti.

Puhelinpalvelu olisi edullinen ja kevyt tukimuoto, ja mielestäni se tulisi rahoittaa julkisin varoin. Kalevan lehtijutussa tukiäidiksi kouluttautunut Päivi Ollila toteaa, että jos rahoitus jää kuntien hoidettavaksi, vaarana on, ettei kaikkialla saa samanarvoista palvelua. Imetyksen tuki ry:n toiveena on, että toiminta pääsisi suoraan valtion perusrahoituksen piiriin. Tämä on kannatettava ajatus. Lasten ja äitien hyvinvoinnin edistäminen on merkittävä ennaltaehkäisevä asia, jota ei pidä unohtaa.

Metsään mennään

Oulun kaupungin sosiaali- ja terveystoimi esittää lapsiperheille myönnettävää Oululisää poistettavaksi tai puolitettavaksi vuonna 2010. Ei voi muuta todeta kuin että nyt mennään metsään!
Oululisää maksetaan kaikille Oulussa asuville perheille, joissa hoidetaan kotona alle 2-vuotiasta lasta. Tuen suuruus on 143 euroa kuukaudessa. Tuki ei välttämättä kaikista tunnu isolta rahalta, mutta voi olla monelle elinehto, jotta voi hoitaa lastaan kotona. Millaisen viestin toimenpide antaa lasta harkitseville perheille ja kotona hoitaville äideille? Ei ainakaan kovin kannustavaa. Julkisuudessa puhutaan paljon, että kotiäitejä pitäisi arvostaa ja tukea enemmän että pienten lasten paras hoitopaikka on kotona ja niin edelleen. Tämä näyttää olevan pelkkää sanahelinää.
Ymmärrän kyllä, että taloudellisesti tiukkana aikana säästöjä täytyy saada aikaan, mutta osoite on täysin väärä. Jos tällaiseen ratkaisuun kuitenkin päädytään, voisiko ajatella, että tuki olisi sidoksissa perheen muihin tuloihin? Eli ne, jotka sitä todella tarvitsevat, voisivat sen edelleen saada.

Kaikki mukaan!

Nyt kaikki mukaan tempaukseen, jossa säästetään energiaa. Earth Hour on WWF:n organisoima maailmanlaajuinen tapahtuma, jonka aikana ihmiset ja yhteisöt ympäri maailmaa sammuttavat valonsa tunnin ajaksi samana päivänä samaan kellonaikaan. Tapahtuma järjestetään lauantaina 28.3.2009 klo 20.30–21.30.

Lisää aiheesta http://www.earthhour.org/about/fi:fi