Kaleva uutisoi 8.9., että vapaaehtoisvoimin toimiva imetyspuhelin uhkaa loppua vuodenvaihteessa rahoituksen puutteen takia. Terveyden edistämisen keskuksen ja Raha-automaattiyhdistyksen kolmivuotinen rahoitus päättyy, eikä Imetyksen tuki ry:n ylläpitämälle palvelulle jatkorahoitusta vielä ole tiedossa. Tarvetta sen sijaan on. Viime vuonna puhelimeen tuli noin 4500 soittoa, ja kysyntä on koko ajan suurempaa kuin mihin yhdistys edes nyt pystyy vastaamaan.
Itselläni on kaksi pientä lasta, joten kokemuksesta tiedän, ettei imettäminen ole aina helppoa ja yksinkertaista. Monilla äideillä varsinkin ensimmäisen lapsen kohdalla epävarmuus ja huoli on suuri, jos asiat eivät sujukaan niin kuin oli olettanut. Sairaalasta ja neuvolasta saa ohjastusta, mutta resurssipulan takia tuki jää usein lyhyeksi ja riittämättömäksi. Varhaisen vuorovaikutuksen merkitys lapselle on tärkeä, ja imetyksen onnistuminen on sekä lapselle että äidille erittäin merkittävä asia henkisesti ja fyysisesti.
Puhelinpalvelu olisi edullinen ja kevyt tukimuoto, ja mielestäni se tulisi rahoittaa julkisin varoin. Kalevan lehtijutussa tukiäidiksi kouluttautunut Päivi Ollila toteaa, että jos rahoitus jää kuntien hoidettavaksi, vaarana on, ettei kaikkialla saa samanarvoista palvelua. Imetyksen tuki ry:n toiveena on, että toiminta pääsisi suoraan valtion perusrahoituksen piiriin. Tämä on kannatettava ajatus. Lasten ja äitien hyvinvoinnin edistäminen on merkittävä ennaltaehkäisevä asia, jota ei pidä unohtaa.
tiistai 8. syyskuuta 2009
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)