Kaleva uutisoi isänpäivänä otsikolla "Muutto hajottaa perheen" kahden kehitysvammaisille tarkoitetun asuntolan, Schjerbeck-kodin ja Taatontuvan, lakkauttamisesta. Asuntoloissa on yhteensä 36 paikkaa. Kaupungin suunnitelmien mukaan 20 kehitysvammaista sijoitetaan vuodenvaihteessa valmistuvaan Rajakylän hoivaan, mutta minne loput 16 sijoitetaan. Mielenterveys- ja sosiaalijohtaja Sirkka-Liisa Ollin mukaan sellaiset asukkaat, jotka eivät sovi Rajakylän asiakkaiksi, sijoitetaan hajapaikoille muihin yksikköihin.
Useat kehitysvammaiset ovat joutuneet vaihtamaan paikkaa monta kertaa ja uusi muutos ei varmasti ainakaan paranna heidän tilannetta. Muutokset aiheuttavat usein kehitysvammaisissa turvattomuutta, joka ilmenee levottomuutena ja haastavana käytöksenä. Haastava käytös uudessa asumisyksikössä häiritsee muita asukkaita ja aiheuttaa heissäkin levottomuutta sekä kuormittaa jo muutenkin ylityöllistettyä henkilökuntaa.
Lehtijutussa ei Taatontuvan lakkautusta perustella mitenkään. Schjerbeck-kodin lakkautusta perustellaan liian pienillä huoneilla. Asuntola peruskorjattiin vammaisten palvelukodiksi vuonna 2004. Ovatko säädökset tai suositukset muuttuneet kuudessa vuodessa niin merkittävästi, että nyt nykyisten pitkäaikaisten asukkaiden täytyy muuttaa pois? Saadaanko muutamalla lisäneliöllä turvallisuudentunnetta, joka on syntynyt monien vuosien aikana? Uskoisin, että tuttu ympäristö, hoitajat ja toiset asukkaat ovat monelle kehitysvammaiselle tärkeämpiä kuin muutama neliö. Schjerbeck-kodista tehdään tilapäishoidon yksikkö, jollaista Oulussa ei ole ollut. Tämä on tietenkin hieno asia, mutta eikö uutta yksikköä olisi voinut sijoittaa esimerkiksi Rajakylän hoivaan. Tällöin säästyttäisiin turhilta muutoksilta ja murheilta.
tiistai 16. marraskuuta 2010
torstai 11. maaliskuuta 2010
Mallia etelästä
Oulussa ja Oulun seudulla nuorisotyöttömyys ja ilman opiskelupaikkaa olevien nuorten määrä on päätähuimaava. Oulun seudulla on tällä hetkellä 2500 pelkän peruskoulun käynyttä alle 24-vuotiasta nuorta ja nuorten työttömyysprosentti yli 20. Toisin sanoen täällä on valtava nuorten joukko, jota uhkaa syrjäytyminen. Syrjäytymisestä aiheutuvan inhimillisen kärsimyksen, jota ei tietenkään voi rahassa mitata, lisäksi kelkasta pudonnut nuori tulee yhteiskunnalle erittäin kalliiksi.
Kriittinen vaihe on juuri peruskoulun päättyminen, jos syystä tai toisesta nuori jää ilman opiskelupaikkaa. Kalevassa (7.3.) oli hieno tarina nuoresta, joka oli itse erittäin aktiivinen ja sai hankittua itselleen opiskelupaikan. Tällaisia kertomuksia on mukava lukea, mutta valitettavasti kaikki nuoret eivät samaan yksin kykene. Osa tarvitsee enemmän tukea, opastusta ja kannustusta. Myös nuorten vanhemmat saattavat tarvita tukea ja tietoa, koska huoli lapsen tulevaisuudesta on suuri.
Oulussa pitäisi pikaisesti ottaa mallia Vantaasta. Siellä opinto-ohjaajat velvoitetaan tulemaan kesällä hetkeksi töihin heti, kun yhteishaun tulokset tulevat. Opinto-ohjaajat käyvät läpi tulokset ja ottavat kiinni tai paremminkin kopin niistä oppilaista, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa. He käyvät näiden nuorten kanssa vaihtoehtoja läpi esimerkiksi koulujen peruutuspaikoista ja työpajapaikoista. Syksyllä ohjausta jatketaan. Tavoitteena heillä on, että jokainen nuori löytää peruskoulun jälkeen mielekkään opiskelupaikan tai muun kiinnekohdan elämässään.
Oulussa vastaavan tehtävän voisi hoitaa opinto-ohjaaja, koulukuraattori tai esimerkiksi erityisopettaja. Pääasia kuitenkin olisi, että nuori ja nuoren vanhemmat eivät tuntisi, että he ovat yksin ongelmansa kanssa. Kesä on pitkä aika elää epätietoisuudessa ja nuori,joka kokee olevansa tyhjän päällä, on suuressa vaarassa joutua väärille teille.
Tällainen malli ei ratkaise sitä ongelmaa, että Oulussa on liian vähän koulutuspaikkoja, ja asiaan ollaankin nyt pureutumassa, mutta kevyempänä tukitoimena moni varmasti saisi tästä apua. Hyvää olisi myös se, ettei työstä aiheutuisi juurikaan lisäkustannuksia ja toimet voitaisiin käynnistää nopeasti, vaikka jo ensi kesänä. Ennaltaehkäisystä puhutaan paljon, tässä olisi hyvä keino toimia.
Kriittinen vaihe on juuri peruskoulun päättyminen, jos syystä tai toisesta nuori jää ilman opiskelupaikkaa. Kalevassa (7.3.) oli hieno tarina nuoresta, joka oli itse erittäin aktiivinen ja sai hankittua itselleen opiskelupaikan. Tällaisia kertomuksia on mukava lukea, mutta valitettavasti kaikki nuoret eivät samaan yksin kykene. Osa tarvitsee enemmän tukea, opastusta ja kannustusta. Myös nuorten vanhemmat saattavat tarvita tukea ja tietoa, koska huoli lapsen tulevaisuudesta on suuri.
Oulussa pitäisi pikaisesti ottaa mallia Vantaasta. Siellä opinto-ohjaajat velvoitetaan tulemaan kesällä hetkeksi töihin heti, kun yhteishaun tulokset tulevat. Opinto-ohjaajat käyvät läpi tulokset ja ottavat kiinni tai paremminkin kopin niistä oppilaista, jotka eivät ole saaneet opiskelupaikkaa. He käyvät näiden nuorten kanssa vaihtoehtoja läpi esimerkiksi koulujen peruutuspaikoista ja työpajapaikoista. Syksyllä ohjausta jatketaan. Tavoitteena heillä on, että jokainen nuori löytää peruskoulun jälkeen mielekkään opiskelupaikan tai muun kiinnekohdan elämässään.
Oulussa vastaavan tehtävän voisi hoitaa opinto-ohjaaja, koulukuraattori tai esimerkiksi erityisopettaja. Pääasia kuitenkin olisi, että nuori ja nuoren vanhemmat eivät tuntisi, että he ovat yksin ongelmansa kanssa. Kesä on pitkä aika elää epätietoisuudessa ja nuori,joka kokee olevansa tyhjän päällä, on suuressa vaarassa joutua väärille teille.
Tällainen malli ei ratkaise sitä ongelmaa, että Oulussa on liian vähän koulutuspaikkoja, ja asiaan ollaankin nyt pureutumassa, mutta kevyempänä tukitoimena moni varmasti saisi tästä apua. Hyvää olisi myös se, ettei työstä aiheutuisi juurikaan lisäkustannuksia ja toimet voitaisiin käynnistää nopeasti, vaikka jo ensi kesänä. Ennaltaehkäisystä puhutaan paljon, tässä olisi hyvä keino toimia.
lauantai 30. tammikuuta 2010
Luomuliha – hukkaan heitetty mahdollisuus?
Viimejouluiset eläinten kaltoinkohtelut sikatiloilla herättivät laajaa ja kiihkeää keskustelua eläinten eettisestä kasvatuksesta. Toki tapaukset ovat aina yksittäistapauksia, mutta totuushan on kuitenkin se, että eläinten kasvatus ja muun muassa kuljetukset teurastamoihin voitaisiin hoitaa huomattavasti paremminkin. Samoihin aikoihin uutisoitiin, että kaksi kolmasosaa tuotetusta luomulihasta sekoitetaan jalostusvaiheessa muun lihan sekaan! Mikä järki tässä on?
Ajattelen asiaa tavallisen kuluttajan kannalta. Haluaisin omilla valinnoillani hiukan parantaa maailmanmenoa, sekä omaani että eläinten, joten tällainen uutinen kyllä turhauttaa. Jos esimerkiksi nauta on kasvatettu tiukkojen standardien mukaan, jotta se kelpaa luomulihaksi, on melkoista haaskausta, että sen liha jauhetaan muiden tuotteiden sekaan. Rahahan se tietenkin ratkaisee. Ymmärrettävästi luomulihan tuotanto on kalliimpaa, eikä kysyntä ole niin suurta, joten suuret yhtiöt eivät ole innokkaita lähtemään mukaan tuotantoon. Heidän mielestä luomulihalla ei ole tarpeeksi kysyntää, jotta sitä olisi kannattavaa jalostaa. Luomulihan hinta vaikuttaa sen kysyntään ja tämä taas suoraan tarjontaan. Voiko kysyntää edes olla, jos ei ole mitä ostaa? Tähän on syntynyt kummallinen oravanpyörä.
Minä uskon, että luomulihalle olisi ostajia, jos sitä vain saisi. Ihmiset alkavat olla hyvin valveutuneita ja haluavat sekä puhdasta että eettisesti tuotettua ruokaa. Uskon myös, että ne jotka ovat luomusta kiinnostuneita, ovat valmiita maksamaan tuotteista enemmän. Kaiken lisäksi taantuma ei näytä vähentäneen ostajien kiinnostusta luomuruokaan. Päinvastoin tuoreesta tutkimuksesta selviää, että varsinkin luomun säännölliset käyttäjät ovat halukkaita ostamaan lisää luomutuotteita. Kannustavista uutisista huolimatta Oulussa saa vain satunnaisesti kaupoista luomulihaa ja Pohjois-Suomessa on vain yksi luomusikala. Olisiko nyt oikea hetki suurtenkin yhtiöiden lähteä mukaan?
En ole koskaan ollut erityisen innostunut metsästyksestä, mutta luomulihan saannin näkökulmasta kyseinen harrastus ei tunnukaan niin turhalta. Itse en kyllä metsälle aio suunnata, joten täytyy vakavasti harkita kasvisruokavaliota. Luomukasviksia saa sentään jo helpommin.
Asiasta toiseen. Minua on mietityttänyt jo jonkin aikaa omakotitalouksien biojätteiden kierrätys tai oikeastaan kierrättämättömyys. Tuoreena omakotitaloasujana biojäteastioiden puuttumista joutuu todistamaan melkein päivittäin. Alueella ulkoillessa näkee pihoilla harvoin muuta kuin sekajäteastian, ja se on harmi. Haasteena ovat tietysti asenteet, mutta asiaa ei tee välttämättä ainakaan helpommaksi jäteyritykset. Minulle nimittäin valkeni, etteivät kaikki Oulun alueen jätefirmat ota vastaan biojätteitä. Mikä järki sitten tässäkin on? Rahahan se totta kai taas ratkaisee, mutta onneksi kuluttajalla on nyt parempi mahdollisuus vaikuttaa ja toimia kuin luomulihan kohdalla: ei muuta kuin firmat vaihtoon, jos jäte ei kelpaa!
Ajattelen asiaa tavallisen kuluttajan kannalta. Haluaisin omilla valinnoillani hiukan parantaa maailmanmenoa, sekä omaani että eläinten, joten tällainen uutinen kyllä turhauttaa. Jos esimerkiksi nauta on kasvatettu tiukkojen standardien mukaan, jotta se kelpaa luomulihaksi, on melkoista haaskausta, että sen liha jauhetaan muiden tuotteiden sekaan. Rahahan se tietenkin ratkaisee. Ymmärrettävästi luomulihan tuotanto on kalliimpaa, eikä kysyntä ole niin suurta, joten suuret yhtiöt eivät ole innokkaita lähtemään mukaan tuotantoon. Heidän mielestä luomulihalla ei ole tarpeeksi kysyntää, jotta sitä olisi kannattavaa jalostaa. Luomulihan hinta vaikuttaa sen kysyntään ja tämä taas suoraan tarjontaan. Voiko kysyntää edes olla, jos ei ole mitä ostaa? Tähän on syntynyt kummallinen oravanpyörä.
Minä uskon, että luomulihalle olisi ostajia, jos sitä vain saisi. Ihmiset alkavat olla hyvin valveutuneita ja haluavat sekä puhdasta että eettisesti tuotettua ruokaa. Uskon myös, että ne jotka ovat luomusta kiinnostuneita, ovat valmiita maksamaan tuotteista enemmän. Kaiken lisäksi taantuma ei näytä vähentäneen ostajien kiinnostusta luomuruokaan. Päinvastoin tuoreesta tutkimuksesta selviää, että varsinkin luomun säännölliset käyttäjät ovat halukkaita ostamaan lisää luomutuotteita. Kannustavista uutisista huolimatta Oulussa saa vain satunnaisesti kaupoista luomulihaa ja Pohjois-Suomessa on vain yksi luomusikala. Olisiko nyt oikea hetki suurtenkin yhtiöiden lähteä mukaan?
En ole koskaan ollut erityisen innostunut metsästyksestä, mutta luomulihan saannin näkökulmasta kyseinen harrastus ei tunnukaan niin turhalta. Itse en kyllä metsälle aio suunnata, joten täytyy vakavasti harkita kasvisruokavaliota. Luomukasviksia saa sentään jo helpommin.
Asiasta toiseen. Minua on mietityttänyt jo jonkin aikaa omakotitalouksien biojätteiden kierrätys tai oikeastaan kierrättämättömyys. Tuoreena omakotitaloasujana biojäteastioiden puuttumista joutuu todistamaan melkein päivittäin. Alueella ulkoillessa näkee pihoilla harvoin muuta kuin sekajäteastian, ja se on harmi. Haasteena ovat tietysti asenteet, mutta asiaa ei tee välttämättä ainakaan helpommaksi jäteyritykset. Minulle nimittäin valkeni, etteivät kaikki Oulun alueen jätefirmat ota vastaan biojätteitä. Mikä järki sitten tässäkin on? Rahahan se totta kai taas ratkaisee, mutta onneksi kuluttajalla on nyt parempi mahdollisuus vaikuttaa ja toimia kuin luomulihan kohdalla: ei muuta kuin firmat vaihtoon, jos jäte ei kelpaa!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)